MinnaKarkkola

Kaikki blogit puheenaiheesta Maaseutu

Maaseutu sykkii Suomelle

Näin vaalien alla ihmismieli on ilmeisesti erityisen herkkä ulkoisille vaikutuksille. Ainakin poliittisesta keskustelusta päätellen voisi näin tulkita. Erityisen huolissani olen siitä, menettävätkö poliitikot oikeasti järkensä vaalikiimassaan, vai onko kyseessä maraton ihmisten päiden pehmentämiseksi. Kumpikin kuulostaa äärimmäisen huolestuttavilta vaihtoehdoilta.

Toisen asteen koulutusta palautettava takaisin maaseudulle

"Kaupunkiin muuttaneet pärjäävät parhaiten" uutisoi Helsingin Sanomat 27.2.2019. Lehti oli pyytänyt Tilastokeskuksesta tietoja, miten nuoret asuvat kotonaan eri puolilla suomea. HS:n mukaan kotiin jäävillä ei ole syytä lähteä. Monilla jääjistä ei ole intoa tai kykyjä jatko-opintoihin, otsikko huutaa.

Mihin sinä sijoittaisit kaivoksen

Maaseudun mesenaattina ei voi ohittaa kaivosaihettakaan. Suomessa on yli 50 toimivaa kaivosta, joista aika harva on maakuntien kasvukeskuksissa. Ja jos halutaan tukea maakuntien elinvoimaisuutta, jokaisella työpaikalla on merkitystä. Kaivos saattaa olla kunnalle todellinen "kultakaivos", mutta se tuo vaurautta myös lähialueille.

Autoilun tasapainoa

Mitäpä jos lopettaisin yksityisautoilun? Tuleepa mieleeni parikin ongelmaa. Koska asun Outokummussa ja meillä ei ole kaupungin sisäistä julkista liikennettä, niin olisin omien jalkojen, potkurin tai polkupyörän varassa. Kuuden hengen perheessämme jo pelkkä maidon rahtaus osoittautuisi ongelmaksi. Tai haasteeksi, kuten positiivisesti on tapana sanoa. Kävelisin iltakaudet ruokakauppaan ja kotiin. Kotiin ja kauppaan. Lapsillehan voisi tietysti sanoa, että jokainen kantakoon maitonsa itse.

 

Maaseutu on Suomen juuristo

Maaseudun ja kaupunkien välistä vertailua on tehty aina. Ja aina se on ollut enemmän tai vähemmän keinotekoista ja ennakkoluuloihin perustuvaa. Jo nuoruudessa pikkukaupungin poikana "landet" tunnistettiin ja heillä oli omat ympyränsä yläasteella. Me kaupunkilaiset olimme olevinamme vähän parempia ihmisiä. Mutta vain koulussa..

Kaupungistuminen ja uusi maailmanjärjestys

Paikoilleen asetuttuaan ihmislaji eli ensin tuhansia vuosia pienissä kylissä. Vasta kirjoitustaidon keksiminen mahdollisti niin suurten yksikköjen hallitsemisen, että ihmiset eivät enää tunteneet niissä henkilökohtaisesti toisiaan. Siitä lähtien kaupungistuminen on ollut pitkän tähtäimen trendi, vaikka siitä on poikkeuksiakin, yleensä yksittäisten sivilisaatioiden ja valtakuntien elinvoiman hiipuessa. Ensimmäiset valtiot olivat kaupunkivaltioita ja kaupungeista hallitiin jo muinaisaikoina suuriakin valtakuntia.

Maaseutu pidettävä elinvoimaisena

Maamme mielletään liian usein sekä edustajiensa, että pääkaupunkiseudulle keskittyneen valtakunnallisen median toimesta käsittävän vain Kehä III sisäpuolisen alueen. Lisätään tähän suurimmat kasvukeskukset Turku, Tampere ja varauksin Oulun seutu niin siinäpä se Suomi monen mielestä on. Kun painopiste julkisessa keskustelussa on kaupunkikeskeinen ohjaa se myös päätöksentekoa näiden ehdoilla. Näin ei saa, eikä tarvitse olla.

 

Tältä näyttää laillisen kannabiksen kasvattaminen ja tuottaminen

Tältä näyttää laillisen kannabiksen kasvatus ja jatko jalostus. Ei eroa juurikaan esim viinirypäleen kasvatuksesta ja jalostuksesta.

Suomessa hyödyt kiistetään koska huume. Monelle maaseudun yrittäjälle tämä olisi pelastus. Kyseessä on yksi tuottavin kasvi maan päällä.

Katso video ja kommentoi vasta sitten.

 

https://m..be

Kaupungistuminen ja ilmastonmuutos lisääntyvät samaa tahtia – sattumaako?

Keskustelu asuinpaikan merkityksestä ilmastonmuutokseen heräsi jälleen kun Maaseudun Tulevaisuus kysyi vaalitentissään puoluejohtajilta pitäisikö kaupungistumista lisätä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Suurin osa puoluejohtajista osasi kiertää tämän ilmiselvän miinan, mutta vihreät, vasemmistoliitto ja kokoomus astelivat siihen hyväuskoisesti.

Posti ratsastaa ilmastonmuutoksella ja heikentää maaseudun palveluita

Postin päätös lopettaa kaikki postilentonsa vuodenvaihteessa on jälleen kerran uusi ämpärillinen kylmää vettä lappilaisten ja kaikkien maaseudun ihmisten niskaan. Posti perustelee päätöstään ”ilmastonmuutoksen torjumisella” ja kustannussäästöillä. Päätös tarkoittaa kuitenkin, että jatkossa lappilaisten lähettämiä pikakirjeitä ei jaella seuraavana päivänä. Sama ongelma koskettaa montaa muutakin paikkaa. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä