*

MinnaKarkkola

Jätän juomat ostamatta – alkoholin tilaaminen ulkomailta on oikea riski

Suomen alkoholin etämyyntilinjauksiin saadaan lopullinen selvyys vasta, kun niin sanottu Alkotaxi-juttu linjataan korkeimmassa oikeudessa. Nykytilanne on lievästi sanottuna sekava ja esimerkiksi itse kuluttajana jätän juomat tilaamatta ulkomailta ihan varmuuden vuoksi. Tilanne on erikoinen ajatellen sitä, että  EU:n periaatteena on kuitenkin tavaroiden vapaa liikkuvuus.

Lain nykytulkinnan mukaan ulkomailta saa etäostaa, mutta ei etämyydä. Tämä tarkoittaa, että ostajan on itse järjestettävä tilauksen kuljettaminen Suomeen. Lisäksi on huolehdittava siitä, että joko myyjä tai ostaja maksaa Suomen alkoholiverot. Myös ostomaan alkoholiveroista on huolehdittava.

Nykylain tulkinta on vaihdellut sen voimaan tulon jälkeen vuodesta 1995. Vuonna 2004 Suomen hallitus katsoi huomautuksessaan, että alkoholin ulkomailta tilaaminen on täysin sallittua, eikä rajoituksia ole katsottu tarpeelliseksi. 

Sittemmin lain tulkinta on kiristynyt. Lupa- ja valvontavirasto Valvira on tulkinnut nykylaista etämyynnin rajoituksia ja STM on uuden alkoholilain valmistelun yhteydessä kaiken aikaa katsonut etämyynnin olevan nykylain mukaan kiellettyä kuitenkin tunnustaen sen, että pykälät ovat epäselviä. Uudessa alkoholilakiesityksessä STM onkin kertonut selventäneensä kieltopykäliä, joskin suuri osa niistä on myös siirtymässä uuteen lakiin sellaisenaan.

Eihän se ihan putkeen mennyt: Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan viime viikolla, ettei esitys kykene kieltämään etämyyntiä yksityiseen käyttöön perustuslain edellyttämällä tavalla.

– Rangaistavuus on rikoslaissa kytketty alkoholin lainvastaiseen maahantuontiin, ei sitä vastoin ”etämyyntiin”. Ehdotetut säännökset ja niiden perustelut ovat näin ollen epäselvässä suhteessa ja osin jopa ristiriidassa keskenään. Etämyynnin kieltoon liittyy myös merkittäviä EU-oikeudellisia kysymyksiä, joiden arviointi ei sinänsä kuulu perustuslakivaliokunnan valtiosääntöisiin tehtäviin, valiokunta totesi lausunnossaan.

Asiaan on aiemmin haettu selvyyttä oikeudesta. Helsingin hovioikeus päätti keväällä niin sanotun Alkotaxi-jutun yhteydessä, että mietojen alkoholijuomien etämyynnin on oltava sallittua, mutta väkevien ei, koska Alkolla on Suomessa monopoli. 

Taustalla oli EU-tuomioistuimelta pyydetty ennakkopäätös, jonka mukaan Alkon monopolilla voi rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta, jos se takaa kansanterveyden ja yleisen järjestyksen suojelun. 

Hovioikeuden tuomiosta valitettiin, joten lainvoimainen ratkaisu riippuu nyt korkeimman oikeuden päätöksestä. Korkein oikeus ei ole vielä ratkaissut, ottaako se jutun käsiteltäväkseen. Se myöntää valitusluvan alle 10 prosentissa hakemuksista, mutta veikkaisin, että Alkotaxi täyttää ennakkopäätöskriteerit. Näyttää ilmeiseltä, että asia on "oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi tärkeä saattaa korkeimman oikeuden ratkaistavaksi".

STM on luvannut, että etämyyntisäännöstä tarkastellaan uudestaan, kun virolaisyrittäjän Alkotaxia koskeva juttu ratkaistaan korkeimmassa oikeudessa. Kieltosäännöstä muutetaan tarvittaessa. STM toteaa verkkosivuillaan pahaenteisesti, että "kaikkia myyjälle ja ostajalle tulevia seurauksia ei voida varmuudella arvioida" ennen korkeimman oikeuden päätöstä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Teksti ei oikein selventänyt riskin laatua, oli kai tarkoitus alleviivata omaa kantaa joka paheksuu liikaa ihmisten elämisen ja olemisen vapautta. Tässä tapauksessa normaalia kaupallista toimintaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomen auto ja -alkoholilait ovat itsessään rikollisia ja niiden rikkominen on jokaisen omatulkinta.

Ne ovat ristiriidassa EU -lakien kanssa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomi on kummajainen EU:ssa, ottaa kaikki haitat ja vapaaehtoisesti vielä kiristää näitä, mutta ei hyväksy mitään mistä olisi kansalaisille jotain etua. Toiset EU-maat taas etsivät miten voisivat hyötyä muista tyhmemmistä maista ja vaikka höynäyttää näitä maksamaan heidän velkansa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Taustalla oli EU-tuomioistuimelta pyydetty ennakkopäätös, jonka mukaan Alkon monopolilla voi rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta, jos se takaa kansanterveyden ja yleisen järjestyksen suojelun.

Eikö kyseisessä päätöksessä ollut varaus, että kyseistä vaikutusta ei kohtuullisin ponnistuksin olisi muuten saavutettavissa? Muistaakseni nykypolitiikan aikana alkoholin kulutus on Suomessa kymmenkertaistunut.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Kyllä minäkin netistä tilaan alkoholia. Maksan tilaukseni etukäteen mutta noudan laivaan mennessäni tilaukseni Pree Orderista ja laitan autoni tavaratilaan. Ei mitään riskiä.
Autolla en etelä-naapuriin alkoholin hakuun mene, viime viikkoina tuomiseni olen normaaleilla hammaslääkäri yms asioillani oheisena tuonut.
Iklassa enkä Vaalgassa en alko-ostoksilla ole käynyt, niin perso viinalle en ole. Pystyn kyllä sen satamahinnan maksamaan (n 40% vähemmän kuin alkon hinta), ei ole ongelma.

Käyttäjän OrvoMarjamki kuva
Orvo Marjamäki

Kirjoittajan kannattaisi tutustua Jaana Pelkosen Kirjoitukseen ennenkuin menee kirjoiteleen höpöjä.

Toimituksen poiminnat